Osallistu Isovanhempien päivän juhlien sunnitteluun! . 18.04.2018 | Uutiset

Huhtikuussa on oikea aika muistaa merkitä lokakuun Isovanhempien päivä omaan tapahtumakalenteriin ja aloittaa oman tapahtuman tai juhlan suunnittelu. Me Vallissa olemme aloittaneet Isovanhempien päivän suunnittelun ja kutsumme sinua mukaan omalla tapahtumallasi. Tule mukaan: järjestä oma tapahtuma tai juhla, ihan pieni tai vähän suurempi ja kerro siitä meille – me kerromme tapahtumastasi eteenpäin.

Isovanhempien päivää juhlistetaan lokakuussa eri puolilla maata erilaisin tapahtumin.

Isovanhempien päivä on päivä, jona vanhat ihmiset saavat nauttia lasten seurasta ja lapset mummo- ja vaari-ikäisten ihmisten seurasta. Isovanhempien päivää on juhlittu Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Vallin aloitteesta jo vuodesta 1985. Isovanhempien päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsenlapsilleen ja muille lapsille ja nostaa isovanhempien arvostusta koko yhteiskunnassa.

Tule mukaan järjestämään oma Isovanhempien päivän tapahtuma. Tapahtuma voi olla isovanhempien päivänä lauantaina, 20.10. tai läheisinä arkipäivinä. Haastamme mukaan työpaikkoja, järjestöjä, kouluja, varhaiskasvatusta, vanhustenhuoltoa ja seurakuntia, taloyhtiöitä, oppilaitoksia ja yrityksiä – pieniä ja suuria.

Isovanhempien päivä korostaa sukupolvien välistä yhteyttä. Mielikuvitus on rajana päivän järjestämisessä. Kerro meille miten teillä aiotaan juhlia ja mitä teillä tehdään.  Me kerromme tapahtumastasi eteenpäin ja tuemme viestinnässä. Jos etsit tapahtumaasi yhteistyökumppaneita – ota yhteyttä. Katsotaan, miten voimme tuoda tekijöitä yhteen.

Viestimme isovanhempien päivään on: “Päivä, jona kaikki vanhat ihmiset saavat nauttia lasten seurasta ja lapset vanhojen ihmisten läsnäolosta.”

Juhlan tai tapahtuman isovanhempien kunniaksi voi järjestää kuka tahansa. Isovanhempien päivä on mahdollisuus kutsua kahville lähiseudun mummo- ja vaari-ikäisiä, kertoa tarinoita tai tehdä yhdessä jotain hauskaa ja innostavaa. Lokakuussa 2018 Oulun kaupungin päiväkodit ovat näyttävästi mukanamme viettämässä isovanhempien päivää. Mukaan kutsutaan mummoja ja vaareja - ja kaikki Oulun päiväkotien lapset.

Tapahtuman ja juhlan voi järjestää kuka tahansa. Järjestä tapahtuma ja kerro siitä meille, me välitämme viestisi eteenpäin ja kerromme mitä teillä tapahtuu. Ota yhteyttä marja.vuorinen@valli.fi.

Vuoden isovanhempi julkistetaan 18. lokakuuta

Vuoden Isovanhempi julkistetaan tänä vuonna Oulussa, Kauppakeskus Valkeen yleisötilaisuudessa 18.10.2018. Vuoden Isovanhemmaksi voidaan valita henkilö, joka on edistänyt sukupolvien välistä yhteyttä. Vuonna 2017 Vuoden Isovanhemman arvonimi myönnettiin kirjailija, akateemikko Kirsi Kunnakselle.